talo helenius
 
 
 
Lintukorven kaupunginosassa 1959 rakennettu talo sai meiltä purkutuomion. Tasamaatontilla on vanhaa puutarhaa ja sen pyrimme parhaamme mukaan säästämään.
 
 
 
 
 
 
Monday, March 16, 2009
Kevät koittaa pian
 
Pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta, mutta eipä työmaalla ole paljoa tapahtunutkaan talven mittaan. Piha saatiin ennen lumen tuloa lähes valmiiksi ja sisällä  on ollut vain pientä viilausta.

Nyt kun on vuosi takana asumista (lähes) valmiissa talossa, voi paremmin arvioida mitkä elementit toimivat ja mitä olisi voinut tehdä paremmin.

Huonejärjestys ja tilasuunnittelu on meillä hyvinkin persoonallinen, mutta suunnitteluvaiheessa saaduista neuvoista huolimatta olemme olleet erittäin
 Read more    
 
Monday, June 30, 2008
Rappaus
 
Kesäkuun alussa piharakennuksen kohdalla nurmikko jo vihersi kauniisti ja ulkorappaustyöt pääsivät alkamaan. Pohjalle kuitulaasti verkotuksella ja pintana seinässä Fesconin julkisivupinnoite 1.5mm (väri 236) ja sokkelissa 0.5mm (väri 205).
 Read more    
 
Thursday, May 15, 2008
Pihan pohjustus
 
Toukokuun alussa kaivettiin piharakennuksen sokkeli pois ja monttu täytettiin kahdella kasettikuormalla Hyvinkään Tieluiskan seulaylitettä (mullsn valmistuksessa syntyvää maata missä on kiviä, oksanpätkiä ja humusta). Päälle yksi kasettikuorma multaa ja nurmikonsiementä.
 Read more    
 
Wednesday, April 30, 2008
Vanhan saunan purku
 
Maalis-huhtikuun vaihteessa purettiin työmaakopin virkaa toimittanut vanha saunarakennus. Puutavara meni pitkälti uusiokäyttöön, kiitos osallistuneille.
 Read more    
 
Wednesday, January 30, 2008
Loppusuoralla
 
Viimeisestä päivityksestä on aikaa, mutta eipä ole ollut paljoa kerrottavaakaan: lähinnä pikku hiomisia sekä sähkötöitä on tehty.

Viikko sitten oli työmaalla muuttotarkastus joka meni läpi parilla odotetulla huomautuksella.

Talo alkaa olemaan viimeisiä viilauksia vaille valmis. Ulkorappaus ja pihatyöt jäävät luonnollisesti odottamaan kevättä.

Lisäsin vielä yhden kuvakansion, jossa on kuvat “valmiista” tiloista.
 Read more    
 
 
Tontti
123456789