Pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta, mutta eipä työmaalla ole paljoa tapahtunutkaan talven mittaan. Piha saatiin ennen lumen tuloa lähes valmiiksi ja sisällä  on ollut vain pientä viilausta.

Nyt kun on vuosi takana asumista (lähes) valmiissa talossa, voi paremmin arvioida mitkä elementit toimivat ja mitä olisi voinut tehdä paremmin.

Huonejärjestys ja tilasuunnittelu on meillä hyvinkin persoonallinen, mutta suunnitteluvaiheessa saaduista neuvoista huolimatta olemme olleet erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Talo on meidän näköismme ja tilat palvelevat meidän perheemme yksilöllisiä tarpeita hyvin.

Seinien kuivumisen aiheuttamat halkeamat ovat jääneet verrattaen pieniksi, mutta katonrajaan täytynee vielä jossain vaiheessa laittaa akryliä. Ovenpieliin ja kulmiin olisi kannattanut laittaa joka paikassa suojat maalin alle. Nyt näistä löytyy koloja suunnilleen pölynimurin letkun korkeudelta.

Pari viikkoa sitten huomasimme yhden hanan läpiviennin vuotavan, kun vettä alkoi tiputtelemaan suojaputkesta. Putkimies hoiti asian kuntoon muutamassa tunnissa, joten isompaa vahinkoa ei päässyt käymään. Silti tulee taas mieleen, että oman valvonnan tärkeyttä jokaisessa rakennusvaiheessa ei voi liikaa korostaa.

Nyt odottelemme että kevät koittaa todenteolla ja pääsemme rakentamaan piharakennusta. Nurmikot saimmekin istutettua jo syksyllä.
Kevät koittaa pian
Monday, March 16, 2009