Me emme ole lukeneet taloa suunnitellessamme sisustuslehtiä, emme voi sanoa seuraavamme muotia, Habitaressakin kävimme ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna.

Suunnittelussa olemme tehneet valintoja sen mukaan mikä on omaa silmää miellyttänyt ja olemme viisveisanneet muiden kommenteista siinä, mikä juuri nyt olisi trendikästä.

Tästä huolimatta kerta toisensa jälkeen huomaan, että meidän jo valitsemamme materiaalit ja yksityiskohdat ovatkin näitä “juuri nyt” juttuja. Esimerkiksi asuntomessuilla oli nähtävillä huomattava määrä asioita, joita olemme taloomme valinneet. Tämä pistääkin miettimään, että ehkä sitä ei kuitenkaan ole niin oman polkunsa kulkija, vaan aika ja yleinen ilmapiiri ohjaa valintoja vaikka sitä ei itse tiedostakkaan.

Joten niin taas kävi, että valitsin wc:n seinään laminaatin, jonka myöhemmin kuulin olevan valmistajan kuumin uutuus ja eniten tänävuonna myyty kuosi...
Muodin orjat?
Sunday, September 30, 2007