Maanantain valu piti peruuttaa, kun pakkasta oli jo heti aamulla 12,5.
Viikonloppuna miehet olivat latoneet seinät päätykolmioita vaille valmiiksi ja olisi ollut kiva jos oltaisiin päästy heti niitäkin väkertämään. Pakkasta näyttää kuitenkin riittävän koko loppuviikoksi, joten työmaalla ei paljon liikettä näy. (Kuvassa ison ikkunan vaakatuki kertoo valamattoman osan syvyyden.)
 
Pieniä vahinkoja: perjantain valussa yhden rasian muotti falskasi (muuten ensimmäinen kerta kun näin pääsi käymään). Lisäksi olohuoneen lipan alla kulkeva keskuspölynimurin putki rikkoutui muotteja purkaessa ja seinää pitää nyt vähän roilottaa että saadaan tuo korjatuksi. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että meillä on sattunut näitä harmeja tosi vähän. Kiitos tästä kuuluu hommansa osaavalle pystytys porukalle.
 
Kesällä kaadoimme perustusten tieltä muutamia hedelmäpuita ja oksat ovat kasassa tontin päädyssä. Jäljistä päätellen paikalliset jänikset ovat olleet tyytyväisiä tähän talviruokintapaikkaan...
 
 
 
Kylmää, kylmää...
Tuesday, February 20, 2007